Tiedotteet 2019

Sinilevähavainnot vähentyneet Lounais-Suomessa, paikoin kuitenkin vielä runsaita esiintymiä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Vielä viikonloppuna kesäisen lämmin sää edesauttoi runsaidenkin sinileväkukintojen muodostumista paikoin mm. Saaristomeren alueella, mutta alkuviikon epävakaiden säiden myötä sinilevähavaintojen määrä on Lounais-Suomessa selvästi viime viikosta vähentynyt. Tällä viikolla sinileviä havaittiin Lounais-Suomessa vain seitsemällä vakiohavaintopaikalla ja niissäkin esiintymät olivat pääasiassa vähäisiä.

Merialueilla sinilevätilanne on rauhoittunut viime viikosta ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikoilla havaittiin levää ainoastaan kahdella vakiohavaintopaikalla Saaristomerellä. Merimaskun Kirkonsalmessa sinilevää oli alkuviikosta vähän ja Mynälahdella Kärmäläisen havaintopaikalla runsaasti.

Sisävesialueiden vakioseurantapaikoilla sinilevää on havaittu tällä viikolla samoilla paikoilla kuin viime viikollakin. Vähäisiä määriä sinilevää havaittiin Köyliönjärven Yttilän Ottassa, Säkylän Pyhäjärvessä Katismaan uimarannalla ja Kauttuan havaintopaikalla sekä Kemiönsaaren Dragsfjärdenissä. Kiskon Kirkkojärvessä sinilevää on ollut tällä viikolla erittäin runsaasti viime viikon tapaan.

Lämpimien ja aurinkoisten päivien myötä sinileväkausi voi jatkua pitkällekin syksyyn. Vettä, jossa on silminnähden sinilevää ei tule käyttää talousvetenä, löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Edes keitettynä sinileväpitoinen vesi ei ole käyttökelpoista, sillä sinilevien tuottamat myrkyt kestävät hyvin keittämistä. Vähäinen sinilevähavainto ei yleensä ole este uimiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä puhtaalla vedellä iho-oireiden välttämiseksi. Runsaasti sinilevää sisältävässä vedessä ei kannata uida ja erityisesti lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää.

Ilmoita levähavainnosta

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja ympäri Lounais-Suomea. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta (linkki alla). Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

Linkkejä:

Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
Järvi-meriwiki  (jarviwiki.fi)
Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sanna Kipinä-Salokannel, puh. 0295 022 879


Päivitetty