Tiedotteet 2019

Pk-yritysbarometri, syksy 2019 (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj ja Työ- ja elinkeinoministeriö teettävät yhteistyössä pk-yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Se kuvaa kattavasti suomalaisten pk-yritysten käsityksiä taloudellisen toimintaympäristön muutoksista ja yritysten liiketoimintaan sekä kehitysnäkymiin vaikuttavista tekijöistä. Raportissa tarkastellaan pk-yritysten suhdanneodotuksia ja kehitystä, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä, työvoiman saatavuutta ja investointeja sekä rahoitustilannetta.  

Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella barometriin vastasi yhteensä 235 pk-yritystä (3,8%), koko Suomessa 6133 yritystä. Vastanneet yritykset ovat olleet teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palveluiden aloilta.

Suhdannenäkymät

Pk-yritysten lähiajan suhdanneodotukset ovat heikentyneet kevään 2019 tilanteesta. Yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on +10, kun se keväällä oli +14. Pohjanmaan alueella tilanne nähdään kevään 2019 tilannetta myös heikompana saldoluvun ollessa nyt +1, kun luku keväällä oli +4. Keski-Pohjanmaan alueella tilanne nähdään kevään 2019 tilannetta kuitenkin hieman parempana saldoluvun ollessa nyt +12, kun luku keväällä oli +9.

  Paranee Pysyy ennallaan Huononee Saldoluku
Pohjanmaa 22 57 21 1
Keski-Pohjanmaa 30 52 17 12
Koko Suomi 27 57 17 10

 

 

 

Kasvuhakuisuus ja uusiutuminen

Koko maassa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä
(34 %), yritystoiminnan loppumista ennakoi 4 %. Pohjanmaan ELY-keskusalueella on eniten pk-yrityksiä, jotka pyrkivät säilyttämään asemansa (34%). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 3 % vastaajista Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla 5 % vastaajista. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella saman verran kuin kevään 2019 otoksessa. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maassa ja alueella eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Koko maan ja Pohjanmaan ELY-keskusalueen pk-yritykset näkevät eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä.

Kansainvälistyminen ja digitaalisuus liiketoiminnassa

Noin joka neljännellä koko maan ja Pohjanmaan pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla (Keski-Pohjanmaalla joka viidennellä). Suoraa palvelujen vientiä ja suoraa tavaroiden vientiä on koko maan pk-yrityksillä noin kahdella viidestä. Alueen vientiyrityksillä on koko maan keskiarvoa enemmän suoraa tavaroiden vientiä ja palveluiden vientiä vähemmän. Pohjanmaan alueella Pohjoismaiden markkinat korostuvat suhteessa koko maan keskiarvoon. Pk-yritykset hyödyntävät digitaalisista työkaluista ja palveluista yleisimmin omia internet-sivuja sekä sosiaalista mediaa.

Työllistämisodotukset

Pohjanmaan ELY-keskusalueella on Suomen paras työllisyysaste 76,1%. Hyvän työllisyystilanteen kääntöpuolena on yrityksiä vaivaava työvoimapula. Laajasta työvoimapulasta kertoo myös Pohjanmaan ELY-keskusalueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen, jotka ovat jäämässä heikommiksi kuin keväällä. Saldoluvuksi muodostuu Pohjanmaan osalta +2, kun keväällä se oli vielä +8 ja Keski-Pohjanmaalla +4. Koko maassa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun (+10) perusteella myös hieman heikommat kuin keväällä 2019 (+12).  

Työvoiman heikko saatavuus on yksi keskeisimpiä tekijöitä, joka estää yrityksiä palkkaamasta lisää henkilökuntaa. Erityisesti voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset ovat törmänneet vaikeuksiin saada työvoimaa. Koko maassa pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään tasaväkisesti työvoiman saatavuus, kilpailutilanne ja yleinen suhdanne-/taloustilanne. Yritykset turvaavat osaavan työvoiman saantia muun muassa panostamalla henkilöstön osaamiseen sekä hyödyntämällä alihankinta- ja toimittajaverkostoja.  Lisäksi uusia työntekijöitä etsitään muun muassa koulutus- ja oppisopimusten hyödyntämisen avulla.

Lue lisää (yrittajat.fi)

 

Lisätietoja:

Finnveran aluejohtaja John Erickson, puh. 0400 954846
Pohjanmaan ELY-keskuksen yritystutkija Henrik Broman, puh. 0295 028 545
Rannikko-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Hippi Hovi, puh. 050 551 3995
Pohjanmaan ELY-keskuksen osaamis- ja kansainvälistymispäällikkö Francesca Cucinotta, puh. 0295 028 646


Päivitetty